Tutkimus, toivo ja toimijuus -sidosryhmätilaisuus kokosi syyskuussa reilut sata YOUNG-ohjelman viiden tutkimuskonsortion jäsentä ja hankkeiden yhteistyökumppaneita pohtimaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin pulmia ja niiden ratkaisumahdollisuuksia. Tarkastelimme yhdessä monipuolisesti nuorten kohtaamisen merkitystä luottamuksen rakentumisessa, nuorten elämän taitekohtia, riskien tunnistamista ja toivon vahvistamista. Pohdimme myös, miksi palvelut eivät aina vastaa nuorten todellisuutta.
Osallistujakenttä kattoi asiantuntijoita ministeriöistä, THL:stä, julkisista palveluista, järjestökentältä sekä kokemusasiantuntijoita. Seuraavassa tiivistettynä joitakin nostoja ja näkökulmia, jotka nousivat esiin sidosryhmien ja tutkijoiden välisissä dialogikeskusteluissa ja kommenteissa.
Miten nuoret hakevat ja saavat apua?
Nuoren tulisi saada apua silloin, kun hän kokee tarvitsevansa sitä. Hänen ei tulisi joutua tilanteeseen, jossa joutuu anelemaan apua. Tässä ei ole kyse vain resursseista, vaan siitä, miten ajattelemme nuorten perusoikeuksista, ja toisaalta siitä, miten saavutettavia palvelut ovat nuoren näkökulmasta.
Jokaista nuorta pitäisikin kiittää, kun hän hakee apua.
Joskus nuori voi kokea, ettei ole oikeutettu hoitoon, jos hän ei ole riittävän huonokuntoinen. Vaikuttavaa hoitoa tulisi kuitenkin saada ajoissa ja oikea-aikaisesti. Toisaalta voi olla tilanteita, joissa nuoren pärjäävyys saattaa peittää avuntarpeen ja olla este tunnistaa nuoren pahaa oloa.
Palvelut ovat järjestelmäkeskeisiä ja pirstoutuneita
Palveluiden järjestelmäkeskeisyys voi olla nuorelle avunsaannin este, ja nuoren voi olla vaikea pärjätä ja hakea apua palveluviidakossa. Kaikki nuoret eivät osaa hakea apua. Erityisesti huonokuntoiselle nuorelle avunhakeminen voi olla liian vaativaa.
Nuorelle tarjolla olevat palvelut tai erilaiset palvelulokerot saattavat määrittää minkälaista apua tai palvelua nuori tarvitsee. Nuoren oma näkemys voi kuitenkin poiketa paljonkin ammattilaisen tarjoamasta palvelusta tai koetusta tuen tarpeesta.
Hoitoa odottaessa nuorella tulisi olla joku kontakti, eikä nuorta saa jättää yksin. Kriittiseksi kohdaksi tunnistettiin esimerkiksi nuorisopsykiatrisesta hoidosta uloskirjautuminen ja psykoterapiaan hakeutuminen sekä siihen liittyvät viiveet ja erilaiset vaiheet. Toinen kriittinen esimerkki on tilanne, jossa alaikäinen tarvitsee päihdehoitoa.
Yksinäisyyden tunnistaminen nousi myös keskusteluissa esiin. Erityisenä ryhmänä mainittiin sijoitetut laitoksessa asuvat nuoret, joilla yksinäisyyden kokemukset ovat yleisiä.
Palvelujärjestelmän haasteita tunnistettiin paljon. Erityisesti järjestelmän pirstaleisuus ja siiloutuneisuus sekä professiokeskeisyys koettiin ongelmiksi.
Palveluita on, mutta ei kaikille tai yhdenvertaisesti. Palvelut toimivat usein erillään tai peräkkäin, eivätkä ole tietoisia toistensa työstä, tavoitteista tai keinoista.
Joskus palvelulokerot ovat sellaisia, että nuori on väliinputoaja, joka ei sovi mihinkään muottiin. Esimerkkinä tästä mainittiin huumeisiin kuolleet nuoret, jotka ovat käyttäneet pitkään palveluita, mutta eivät ole saaneet päihdehoitoa.
Monialainen yhteistyö nuorilähtöisesti
Puhumme paljon monialaisesta yhteistyöstä, mutta osaammeko todellisuudessa toimia nuorilähtöisesti? Monialaisen yhteistyön ydin on yhteisen ymmärryksen rakentaminen siitä, mitä nuori tarvitsee, tarkoituksenmukaisten, oikeiden resurssien tarjoamista ja tekoja.
Nuorten palvelut ovat usein melko yksilö- ja oirekeskeisiä, eivätkä huomioi nuoren lähiyhteisöjä. Ymmärrämmekö ammattilaisina tärkeiden yhteisöjen merkityksen, on sitten kyse tukevista tai sellaisista yhteisöistä, jotka katsomme olevan haitallisia?
Keskeistä on ottaa nuoren yhteisöt osaksi ratkaisujen etsimistä. Yhdessä on paikannettava ne yhteisöjen jäsenet, jotka ovat nuoren kannalta tärkeitä, ja jotka haluavat ja voivat tukea nuorta hänen arjessaan. Monialaisen yhteistyön kehittäminen aidosti nuorilähtöiseksi tarjoaa vaihtoehdon vähentää palvelujärjestelmä- tai professiolähtöisyyttä.
Joskus oikeanlaisen tuen saannin esteenä voi olla, että nuorta kohtaavat ammattilaiset eivät tunne esimerkiksi järjestöjen tarjoamia palveluita, eivätkä tällöin osaa ohjata nuoria sinne. Järjestöillä on usein tarjolla enemmän juuri lähiyhteisöjä huomioivia toimintamalleja, jotka auttavat nuoria saamaan uusia tärkeitä merkityksiä elämäänsä ja luomaan toivoa tulevaisuuteen.
Kohtaamisen ja kohtaamisosaamisen merkitys
Lähes jokaisessa päivän keskustelussa toistui kokonaisvaltaisen kohtaamisen merkitys. Sillä, miten kohtaamme nuoren, on keskeinen merkitys luottamuksen rakentumiselle. Kohtaaminen tapahtuu nuoren arjessa, ja kouluyhteisöllä on siinä keskeinen rooli.
Jokaisen ammattilaisen toivottiin asennoituvan niin, että juuri hänen tehtävänsä on osata kohdata nuori. Todettiin myös, että joskus kohtaaminen on ihan käytöstapoja.
Kohtaaminen ja vuorovaikutus kuuluu kaikille, jotka toimivat nuoren kanssa. Merkityksellistä on myös osaaminen. Onko esimerkiksi opettajankoulutuksessa mahdollisuutta kohtaamisosaamiselle? Siihen tarvitaan asennoitumisen lisäksi välineitä, koulutusta ja aikaa.
Tämän voi kiteyttää siten, että jokainen nuori odottaa hetkeä, jossa tulee nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi.
Joskus ongelmana voi olla ylisukupolvinen epäluottamus. Tällaisissa tilanteissa monialainen yhteistyö voi toimia siltana luottamuksen rakentumiselle. Arkuuden kulttuurista pitäisi uskaltautua organisaatioiden rajat ylittävään toimintaan. Yhden tahon saavuttamaa luottamusta ei voi siirtää eteenpäin, vaan se pitää aina rakentaa alusta alkaen. Puhumme usein nuoren luottamuksesta ammattilaiseen, mutta on muistettava myös kysyä, luotammeko me nuoreen.
Miten puhumme nuorista yhteiskunnassa?
Yhteiskunnallinen keskustelu on pitkälti ajautunut palvelujärjestelmän puimiseen ja ongelma- ja kriisipuheeseen. Miten voisimme vahvistaa sitä, että nuoret kokevat olevansa arvokkaita ja tärkeitä? Miten voisimme vähentää häiriökeskeistä puhetta?
Meidän täytyy herätä siihen, miten yhteiskunnassa puhumme ja minkälaisia käsitteitä käytämme nuorista. Puheella luomme kulttuuria – stigmatisoivaa kieltä pitää osata välttää. Kukaan ei halua olla ”syrjäytynyt nuori” ja ”palvelujen kohde”, vaan yksilö, joilla on omat tarpeensa ja toiveensa.
Tavoitteena ratkaisut turvata lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä
Strateginen tutkimuksen tehtävä on tuottaa tutkimuksen avulla ratkaisuja keskeisiin yhteiskunnallisiin, pitkäkestoisiin haasteisiin, edistää sidosryhmien ja tutkijoiden välistä vuoropuhelua sekä vaikuttaa päätöksentekijöihin.
YOUNG-ohjelmassa keskitymme lapsiin ja nuoriin yhteiskunnan jäseninä sekä tulevaisuuden tekijöinä ja etsitään tutkimuksen avulla ratkaisuja, joilla turvata kaikkien lasten ja nuorten yhtäläiset mahdollisuudet hyvään elämään sekä turvalliseen kasvuun ja kehitykseen. Ohjelman toimijoina meillä on erityinen vastuu muuttaa kulttuurista käsitystä siitä, miten ajattelemme lapsista ja nuorista. Etsimällä tutkimuksen avulla ratkaisuja ja edistämällä laajaa vuoropuhelua yhteiskunnassa voimme olla osa laajempaa muutosta, joka kohdistuu nuorten hyvinvoinnin keskeisiin kysymyksiin.