Keskustelutilaisuus: Edessä loistava tulevaisuus(ko)? – Nuoret matkalla menestykseen

27.09.2024 Sibeliustalo, Lahti

YLEn ja Erätauko-säätiön Hyvin sanottu -keskustelufestivaalilla järjestettävä dialogi tuo yhteen nuoret ja aikuiset keskustelemaan toiveikkaasta tulevaisuudesta. Keskustelussa pohdimme muun muassa sitä, mitä mahdollisuuksia ja haasteita näemme tulevaisuuden tuovan ja millaisia taitoja sitä varten tarvitsemme.

Aika: 27.9. klo 10-11.30
Paikka: Lahti, Sibeliustalo, Metsähalli + striimi verkossa

YOUNG-tutkimusohjelma osallistuu pop up-keskusteluun perjantaina 27.9. aiheella: Edessä loistava tulevaisuus(ko)? – Nuoret matkalla menestykseen.

Keskustelun tavoitteena on lisätä sukupolvien välistä ymmärrystä. Yhteiskuntamme muuttuessa yhä nopeammin on selvää, että nuorten todellisuus ja etenkin tulevaisuus näyttävät hyvin erilaiselta kuin muutama vuosikymmen sitten. Sitä muovaavat uudenlaiset haasteet ympäristökriisistä mielenterveyskriisiin, mutta myös uudenlaiset mahdollisuudet esimerkiksi teknologian kehityksen myötä. Keskustelussa luodaan yhteistä kuvaa siitä, millaista tulevaisuutta haluamme rakentaa, ja mitä se meiltä vaatii.

Aiheesta keskustelemassa ovat lähialueiden nuoret, Right to Belong -konsortion johtaja, professori Niina Junttila, Nuorten nytin asiantuntija Minna Sotka, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen toimialajohtaja Mika Forsberg, nuoriso-ohjaaja ja kunnanvaltuutettu Teemu Laine sekä alueellisen nuorisotyön päällikkö Tuulia Hongisto. Keskustelua voi seurata myös verkossa striimilinkin kautta: https://rebrand.ly/tuy

Keskustelun järjestävät Ella Karvinen tmiHollolan kuntaTuusulan kunta ja YOUNG-tutkimusohjelma.