Huumemyrkytykset ovat keskeinen kuolinsyy suomalaisilla nuorilla. Kysyimme yliannostuksen kokeneilta nuorilta, millaisilla yhteiskunnallisilla ratkaisukeinoilla nuorten huumekuolemia voisi ennaltaehkäistä.
Yksikin yliannostuskuolema on liikaa
Nuorten huumekuolemat ovat lisääntyneet Suomessa 2010-luvun puolivälistä lähtien. Eurooppalaisessa vertailussa Suomi on ollut nuorten huumekuolemien kärkimaita. Huumekuolemat ovat pääasiassa myrkytystapaturmia ja ne voidaan ehkäistä.
Elokuun viimeisenä päivänä 31.8. vietetään kansainvälistä yliannostuskuolemien ehkäisyn päivää. Tavoitteena on ollut lisätä ihmisten tietoisuutta yliannostuskuolemista ja vähentää niihin liittyvää stigmaa. Päivän teemana on tuoda esiin huumeita käyttävien ihmisten kohteluun ja palveluihin liittyviä ongelmia.
Haastattelimme osana Ulos epätoivosta -tutkimushanketta yhteensä 30 nuorta aikuista heidän huumeiden yliannostuskokemuksistaan. Haastattelussa kysyttiin myös keinoista, millä yhteiskunta voisi vähentää nuorten aikuisten ennenaikaisia kuolemia. Esittelemme tässä tekstissä nuorten itse mainitsemia yliannostuskuolemien ehkäisykeinoja ja lainauksia haastatteluista.
Nuorten ehdotuksia turvallisempaan käyttöön
Huumeiden käytön rangaistavuus ja laittomat huumemarkkinat tekevät usein mahdottomaksi tietää, mitä käytettävät huumeet oikeasti sisältävät. Ratkaisuna nuoret nostivat esiin mahdollisuuden nopeaan ja anonyymiin ainetunnistukseen esimerkiksi neulanvaihtopisteillä tai kotiin vietävillä testipakkauksilla. Muita mainittuja ehdotuksia nuorten yliannostuskuolemien ehkäisemiseen oli naloksonin saatavuuden mahdollistaminen apteekista ilman reseptiä.
Kun on näitä kaikennäköisiä testereitä, niin tässä on kanssa tämä sama kuin siinä naloksonissa, että jos niitä pitää itse ostaa rahalla, niin monet mieluummin käyttää ne rahat huumeisiin, niin se… ja sitten nämä testerit ei ole kumminkaan kovin kalliita yhteiskunnalle, niin se voisi vähentää tosi paljon huumekuolemia.
Tiedon puute yllättävistä lääkeyhdistelmistä oli usein yliannostusten taustalla. Usein tieto päihteiden vaikutuksista opittiin vertaisilta tai kantapään kautta, aiemmasta yliannostuskokemuksesta. Lääkärit ja farmaseutit nähtiin ammattikuntina, jotka voisivat ehkäistä yliannostustilanteita kertomalla selkeämmin yliannostukseen johtavista huumeiden ja lääkkeiden yhdistelmistä. Erityisesti esiin nousivat päivittäin otettavien masennus- ja ahdistuslääkkeiden yhteisvaikutukset huumeiden kanssa.
Mun mielestä se on ihan itsestäänselvyys, että jos määräät lääkettä, niin sitten sä kerrot haittavaikutuksista. Ja haittavaikutukset on, että jos on mahdollista se, että käyttäisi vaikka viihdekäyttönä tai sitten enemmän kuin viihdekäyttönä päihteitä, niin tietää sen riskin siinä, että näillä vaikka on yhteisvaikutus. […] Silleen, että sekin kuoli vahingossa, se oli turha kuolema, koska siis se ei tiennyt, että niitä ei saa käyttää yhdessä. Tämä on just tämä tiedon puute.
Nuoret toivoivat parannuksia myös huumeiden käyttöön liittyviin terveysriskien ehkäisyyn ja hoitoon. Haastatteluissa nostettiin esiin, kuinka vakavien infektioiden hoitaminen vähentäisi välillisiä huumeiden aiheuttamia kuolemia. Huumeidenkäyttö keskittyy ilta- ja yöaikaan, jolloin puhtaita pistovälineitä ei ole saatavilla. Muualta maailmaa mainittiin esimerkkinä välineautomaatit, jotka helpottaisivat puhtaiden pistovälineiden saantia ja ehkäisivät tartuntatautien leviämistä.
Kun monesti huumeongelma vaikuttaa elämänhallintaan ja ihmisillä ei ole välttämättä sitä kykyä olla silleen, että okei, nyt, kun kello on tämän verran, niin mun kannattaisi käydä tuossa Symppiksessä vielä, kun pystyy, koska mulla on nyt vähän vermeet vähissä ja nämä on just niitä tilanteita ja mekanismeja, että miten ihmiset saa näitä tartuntatauteja, jotka on hyvin kalliita hoitaa ja hoitamattomina taas aiheuttaa vielä kalliimpia komplikaatioita.
Palvelujen kehittäminen nuorilähtöisiksi
Nuorten mukaan palveluista oli vaikea saada oikea-aikaista apua tai tietoa, varsinkin silloin, kun heillä olisi ollut halukkuutta lopettaa päihteiden käyttö. Haastateltavat kokivat, että nuoriin kohdistettu päihdetyö keskittyi siihen, miksi päihteitä ei tulisi käyttää. Sen sijaan tieto siitä, miten käytön voi lopettaa, ei tavoittanut päihteitä käyttäviä nuoria.
Mut ku aina kerrotaan sitä, että älä käytä huumeita, sä jäät koukkuun niihin ja näin, mut sit ei kerrota sitä, et miten sä pääset sieltä pois, et miten sä voit, jos sä jäät koukkuun, niin mitä kaikkia asioita sä voit tehdä, mihin sä voit mennä, kuka voi sua auttaa, miten sä voit itse auttaa ittees, ja jotenki toi, että ei oo yksin sen kaa. Mä tiedän paljon nuorii, 13–17-vuotiaita, et on ihan yhdestä paikasta, jossa mä ite kans olin nuorena, niin niillä on just tätä, et niil on halukkuutta lopettaa alkoholi ja huumeet, mut ne ei vaan tiedä miten, ne ei uskalla tehdä asialle mitään. Mut jos ois vaan joku, joka vähän näyttäis tietä heille, ja sanos, et hei, et sä et oo yksin tässä. Monelle on tosi kova pelko siin, et vaikka vanhemmat hylkää.
Haastavissa elämäntilanteissa hoitoon pääsyssä oli kynnyksiä. Erityisesti vieroitushoidon, laitoskuntoutuksen ja korvaushoidon osalta nuoret toivoivat, että palveluun pääsisi heti apua hakiessa. Apua ei aina osattu palveluissa tarjota vakavissa yliannostustilanteissakaan.
No esimerkiks, jos joku joutuu sairaalaan, ni ehdottaa sille jotain hoitoon menemistä. Koska mulle vaan sanottiin, et mun pitäis lopettaa, et eiks ois aika jo lopettaa. Ei mul ollu keinoi tai mitään. Ei mulle oltu kerrottu silloin mistään, eikä senkään jälkeen.
Osassa haastatteluista palvelujärjestelmää kuvailtiin liian byrokraattisena ja huumeita aktiivisesti käyttäville suunnattua palvelutarjontaa yleensä vähäisenä. Oikea-aikaisella vieroitushoidolla nähtiin ehkäistävän vakavia elinvaurioita, psykooseja ja myös näiden kautta välillisesti vakavia väkivalta- ja henkirikoksia.
Varsinkin vieroitushoito on sellainen, että mä veikkaan, että sinne pääsyn helpottaminen vähentäisi huumekuolemia, koska monesti ihmiset on tosi huonossa kunnossa siinä kohtaa, kun ne hakee katkolle ja sitten se, että niiden pitää odottaa parista viikosta kuukauteen, niin siinä kohtaa se motivaatio on saattanut jo mennä ohi tai sitten se tilanne on kriisiytynyt entisestään ja sitten ne henkilöt on somaattisesti ja psykiatrisesti todella huonossa kunnossa, kun he saa apua.
Päihdekulttuurin muuttuessa myös hoitomuotoja pitäisi kehittää eri huumetrendien mukaan ja toteuttaa nuorilähtöisesti. Osa nuorista koki nykyiset riippuvuuden hoitomenetelmät erityisesti stimulanttien kohdalla puutteellisina. Erityisesti yksityisen sektorin hoidot koettiin myös liian kalliiksi.
Haastateltavat toivoivat myös parempaa kohtaamista palveluissa, ja että nuorten kokemiin haasteisiin suhtauduttaisiin vakavammin. Usein apu ja ihmismäinen kohtaaminen koettiin lähestyttävämpänä kolmannen sektorin palveluissa. Jalkautuvaa ja etsivää nuorisotyötä kuvailtiin elintärkeäksi ja kokemusasiantuntijoita suositeltiin jatkossakin hyödynnettäväksi kohtaamistyössä.
Pitäisi olla nuorille semmoisia paikkoja‚ mihin pääsisi kokoontumaan ja puhumaan. Tiedätkö tämmöiset vertaistukihenkilöt, joilla on vankilataustaa ja päihdetaustaa ja rikostaustaa, osaisi vähän kertoa, niin mä veikkaisin, että se auttaisi oikeasti. Tuolla on niin paljon kaduilla noita nuoria, kodittomia parikymppisiä jätkiä, alaikäisiä, vanhempiakin, niin pitäisi olla enemmän apua, ns. meijän kaltaisille ihmisille.
Usein käytön taustalla oli pitkittyneitä ulkopuolisuuden kokemuksia ja mielenterveydenhaasteita lapsuudesta. Kaksoisdiagnoosipotilaiden tunnistaminen ja hoidon parantaminen nostettiin yhdeksi ratkaisukeinoksi useammassa haastattelussa. Nuorten mukaan mielenterveyspalvelut tuli taata, vaikka henkilöllä olisi aktiivista päihteiden käyttöä.
Niin toinen asia, mikä mua vituttaa tässä yhteiskunnassa, on se, et mielenterveys- ja päihdeasiat hoidetaan eri katon alla. Et mullakaa ei oo tehty mitään diagnooseja, koska mä oon päihteidenkäyttäjä. Mulla on vaan lääkitys, minkä mä käyn kerran kuukaudessa saamassa, mut mul ei tehdä mitään, ei mitään psykologisia testejä eikä mitään, ennen ku mä oon ollu jonku vuoden raittiina.
Huumekuolemien ehkäisy vaatii yhteiskunnallisen muutoksen
Huumeiden käyttö altisti haastateltavia monenlaisille ennakkoluuloille erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa. Kielteisten kokemuksien vuoksi viranomaisia, erityisesti poliisia, pelättiin enemmän kuin yliannostusta. Nuoret kuvailivat tilanteita, joissa ystäviä oli kuollut, kun yliannostustilanteissa ei uskallettu hälyttää apua.
Useampi nuori mainitsi ratkaisuna rikoslakiin tehtävät muutokset ja huumeiden käytön dekriminalisoinnin, joka mahdollistaisi käyttöhuoneet ja madaltaisi avun hakemisen kynnystä. Lisäksi stigman purkamista toivottiin monella eri rintamalla. Päihteitä käyttävien ihmisten kohtaamisen parantamiseksi ehdotettiin muun muassa kokemusasiantuntijoita oppilaitoksiin sekä hätäkeskuspäivystäjien, ensihoitajien tai poliisin kouluttamistilaisuuksiin. Lopulta yhteiskunnallisen ilmapiirin muutos, addiktion näkeminen sairautena ja hoitojen kehittyminen antoivat toivoa tulevaan.
Addiktioon ei ole olemassa mitään täsmähoitoa ja kyseessä on krooninen, parantumaton, kuolemaan johtava sairaus. […] Se ajatus, että esimerkiksi Yhdysvaltojen opioidikriisi luo taloudellista pakotetta ja kannustinta riippuvuuden hoitomuotojen tutkimiseen ja ylipäänsä se, niin mä tietyllä tavalla ajattelen myös välillä silleen, että mun pitää vaan pysyä tarpeeksi kauan elossa.
Nuorten kokemusten valossa yliannostuskuolemiin ei ollut tarjolla yhtä ratkaisua. Tietoa yliannostuksista ja niiden tunnistamisesta tarvitaan entisestään. Tiedonpuutteeseen on vastattu pian julkaistavassa vertaisarvioidussa artikkelissa Drug, set, and setting in overdose events among young adults (Kaskela, Rönkä & Helfer, 2026), jossa hyödynnettiin Norman E. Zinbergin teoriaa nuorten yliannostustilanteiden kuvailemiseksi. Drug: Education, Prevention and Policy -lehdessä julkaistavassa artikkelissa tarkastelemme läheltä piti -yliannostustilanteita teoreettisesti aine, viritys ja konteksti -ulottuvuuksien kautta.
Lue lisää
Kaskela, T., Rönkä, S. & Helfer, A. (2026). Drug, set, and setting in overdose events among young adults. Drug: Education, Prevention and Policy (hyväksytty julkaistavaksi)/ Early Online https://doi.org/10.1080/09687637.2026.2725699.
Kirjoittajat
Alix Helfer työskentelee tutkijana Nuorisotutkimusseurassa, Teemu Kaskela tutkijana A-klinikkasäätiöllä ja Sanna Rönkä erityisasiantuntijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.