Neljä strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) ohjelmaa järjesti kevään lopuksi Demokratiakorjaamo 2023 -tapahtuman, jonka teemana oli ”Demokratia kriiseissä”.
Yksi päivän työpajoista keskittyi kuuntelemaan koulutetun kokemusasiantuntija Aminan tarinaa siitä, miten yksinäisyys ja ulkopuolisuus voivat johtaa väkivaltaan. Työpajassa Amina kertoi matkastaan yksinäisyydestä väkivaltaan ja päihteisiin sekä siitä, miten uusi suunta aikuiseen elämään alkoi rakentua omien jalkojen kantamana. Tutkimustiedon näkökulmia keskusteluun nostettiin Ulos epätoivosta– sekä Right to Belong -hankkeista. Mukana keskusteluissa oli hankkeiden yhteistyökumppaneita esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollosta ja järjestöistä.
Ulkopuolisuudesta väkivaltaan
Aminan lapsuuteen ja nuoruuteen kuului sekä kuritusväkivaltaa että koulukiusaamista sekä jatkuvaa tunnetta siitä, että on erikoinen, outo ja ulkopuolinen. Jossain vaiheessa hän alkoi etsiä päihteistä helpotusta siihen, ettei kokenut sopivansa mihinkään. Kuvioihin kuului myös omaisuusrikoksia ja väkivaltaa – sekä tekijänä että kokijana.
Aminalle oli tarjottu apua usein, ja vuorovaikutukseen pyrkiviä ammattilaisia eri palveluista oli monia, esimerkiksi koulukuraattori tai -lääkäri, poliisi ja lastensuojelu, myös psykiatrinen osasto tuli tutuksi. Kuitenkin tuntui siltä, että ainut porukka, joka jollain tapaa ymmärsi ja aidosti kohtasi, muodostui niistä, joille päihteiden käyttö ja rikokset olivat itselleenkin osa elämäntapaa.
Entä jos minusta tuleekin joku, joka ei halua käyttää päihteitä enää?
Aminan tarinassa täysi-ikäistyminen toi mukanaan ensimmäisiä omia asuntoja ja asunnottomuutta, päihdekuntoutusta ja kuntoutusjakson loppuessa laitoksesta paluun pelkoja – miten osata elää muiden mielestä tavallista arkea, kun ainoa itselle tuttu on päihteiden ja rikosten värittämää?
Jostain alkoi itää ajatus, että elämällä täytyy olla muutakin tarjottavaa. Tuli oikea aika muutokselle: halu saada uusi suunta elämälle ajoi muutoksen pelon yli. Kohdalle osui sopivaa apua. Riippuvuuspoliklinikalla Aminalta kysyttiin ensimmäistä kertaa ilman pohjaoletuksia, mitä hän itse haluaa elämältään. Ja entä jos se onkin huumeiden käyttö, miten sen voi tehdä vähimmin vahingoin? Myös Kriminaalihuollon tukisäätiö Kritsissä hänet kohdattiin ilman ennakko-oletuksia ja tuettiin kohti sellaista elämää, jota hän itse kertoi haluavansa.
Ensimmäistä kertaa myös väkivallan käytöstä puhuttiin suoraan ja siihen sai konkreettista apua: keinoja oppia aggressiivisuudesta ja väkivallasta pois ja saada rakentavampia keinoja tilalle.
Lopulta uusi polku johti siihen, että tänä keväänä Amina aloitti ensimmäisen oikean työnsä ja elää elämää elämän ehdoilla, yhteiskunnan jäsenenä toisin kuin koskaan ennen. Ylpeänä itsestään ja vaikkapa siitä, että on nyt yksi niistä, jotka maksavat veroja.
Satunnaisuudesta systemaattisuuteen
Aminan kohdalla kohtaamisen oikea aika, paikka ja tapa toteutuivat lopulta järjestötoiminnan piirissä.
Mitä silloin tehtiin toisin kuin aiemmissa kohtaamisissa eri ammattilaisten kanssa?
Aminan kokemuksen mukaan Kritsissä esimerkiksi tarjottiin täysi-ikäisellekin paikka ihan vain viettää aikaa, kohdattiin jokainen tulija yksilönä ja onnistuttiin luomaan yhdenvertaista yhteisöllisyyttä. Se oli juuri hänelle, juuri siinä tilanteessa oikeanlaista kohtaamista.
Kertomuksesta piirtyy sattumusten kautta oikeanlaisen avun äärelle löytämisen polku. Sattumanvaraisuudesta pitäisi kuitenkin päästä systemaattisuuteen. Mitä yhteiskunnassamme pitäisi tehdä, että vastuu aidosta ja tarvelähtöisestä kohtaamisesta ei jäisi vaikkapa pienten järjestötoimijoiden varaan? Että kohtaamiselle olisi aikaa palveluissa? Miten hyvien mutta katkonaisten kehittämishankkeiden hyvät oivallukset saataisiin osaksi pysyviä toimintoja?
Mitä opimme Aminan tarinasta?
Elämä ei ole reilua. Joskus nuorelle voi kasautua epäonnea ja vaikeita tilanteita toisensa perään, mikä voi kääntää elämänkulkua ei-toivottuihin suuntiin.
Tilaisuuksia nuoren ja apua tarjoavan tahon hyvälle kohtaamiselle tarjoutuu jatkuvasti, mutta ikävien kohtaamisten jäljet voivat kulkea matkassa pitkään ja luoda epäluottamusta tuleviin kohtaamisiin eri ammattilaisten kanssa.
Avun tarjoajalla voi olla käsissään liian valmis muotti, johon autettavaa yritetään sulloa. Luottamus voi rakentua vain todellisesta nuoren ja hänen senhetkisten ajatustensa hyväksymisestä.
Aina ajoitus ei ole oikea erilaisille tukitoimille, suurille käänteille ja elämänmuutoksille. Aina täydellisestikään tarjottu apu ei pääse muurin yli. Aina on kuitenkin oikea aika kysyä, mitä sinulle kuuluu ja kuunnella vastaus aidosti – ja kysyä sitkeästi uudelleen ja uudelleen, vaikka vastausta ei heti tulisikaan.
Sitkeyttä ja rohkeutta kohtaamisiin tarvitsemme kaikki. Merkityksellisintä ei välttämättä ole se, minkä ammattinimikkeen tai toimenkuvan kautta kohtaa nuoren, eikä edes se, että osaisi tarjota juuri oikeita ratkaisuja tilanteeseen. Tärkeintä on lähteä etsimään ratkaisuja yhdessä.